Yrityskauppoja tehtailtu Euroopassa ennätyssummilla

Kauppojen määrä on kuitenkin selvästi hiipunut kesän jälkeen, kun Yhdysvaltain asuntoluottokriisi on kiristänyt velkarahoituksen hintaa ja ehtoja.

Yrityskauppoja on tänä vuonna tehtailtu ennätyssummilla. Tutkimusyhtiö Thomson Financialin ennakkotietojen mukaan yrityskauppojen arvo on nousemassa myös pitkästä aikaa Euroopassa ohi Yhdysvaltojen.

Euroopassa yrityskauppoja, fuusioita ja muita omistusjärjestelyjä on koko vuonna tehty arviolta 1200 miljardilla eurolla, kun Yhdysvalloissa kokonaissumma on jäämässä 1100 miljardiin. Thomsonin laskelmien mukaan globaalisti fuusioissa on liikkunut yli 3000 miljardia euroa, mikä on viidenneksen enemmän kuin viime vuonna.

Vahva kasvu selittyy sillä, että alkuvuonna pääomasijoittajat tehtailivat kauppoja ahkerasti ja silloin myös yritysten arvostustasot olivat korkealla. Kauppojen määrä on selvästi hiipunut kesän jälkeen, kun Yhdysvaltain asuntoluottokriisi on kiristänyt velkarahoituksen hintaa ja ehtoja.

(MTV3-STT-Reuters)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.