Yritysten odotukset pysyivät ennallaan elokuussa

Yritysten luottamus tulevaisuuteen pysyi elokuussa lähes ennallaan, käy ilmi Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n luottamusindikaattoreista.

Teollisuudessa odotukset pysyivät elokuussa yhä normaalia heikompina. Myös palvelu- ja vähittäiskaupassa luottamus heikkeni jonkin verran.

Rakentamisen alalla vire oli myönteisempi kuin heinäkuussa. Tilauskannan arvioidaan vahvistuneen jo lähelle keskimääräistä tasoa.


Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.