6.11. Aasialaishenkilökunta Finnairin säästökuurilla

Finnairin strategia kiihtyvässä kilpailussa lentoyhtiöiden välillä on selvä. Yhtiö pyrkii kaksinkertaistamaan Aasian-lentojen tuotot vuoteen 2020 mennessä. Tavoitteeseen pääseminen vaatii myös säästöjä. Muun muassa siitä syystä yhtiö on palkannut läpi 2000-luvun yhä enemmän henkilökuntaa ulkomailta, esimerkiksi Kiinasta. 

45 minuuttia -ohjelman toimitus sai käsiinsä paperin, josta käy ilmi kiinalaiselle matkustamohenkilökunnalle tarjottu peruspalkka sekä sen päälle maksettavat lisät. 

Summat ovat selkeästi suomalaisen palkkatason alapuolella. Finnair selittää eroa sillä, että esimerkiksi kiinalaisten palkkarakenne poikkeaa merkittävästi suomalaisesta. Lisäksi yhtiön mukaan kyse ei ole Finnairin työntekijöistä, vaan kiinalaisten työnantaja on paikallinen vuokratyöyhtiö. 

Käytännössä tilanne on kuitenkin se, että eri kansallisuuksia edustavat työntekijät työskentelevät samoissa tehtävissä samoilla lennoilla - mutta aivan eri palkoilla.  


Mainos

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.