6.11. Urheilubisnestä espoolaisittain

Tapiolan urheilupuistoon on jo pitkään puuhattu kansainväliset vaatimukset täyttävää jalkapallostadionia. Hanke on ollut vireillä vuosia. Hintakin on noussut jo lähelle 50 miljoonaa euroa. 

Nyt puuhamiehet haaveilevat, että lapio päästäisiin lyömään maahan jo ensi keväänä.

Hanke on kunnianhimoinen, joidenkin mielestä suuruudenhullu. Epäselvää yhä on, mistä rahat stadioniin löytyvät. Tapiolan jalkapallostadion Oy:n värikäs toimitusjohtaja Jouko Harjunpää vakuuttaa, että homma on hanskassa. 

Espoon kaupungilta ei enää haeta lainaa, mutta sen rooli on kuitenkin merkittävä. Kaupungin poliitikkojen päätettäväksi tulee se, missä määrin kaupunki esimerkiksi vuokraa tulevia tiloja käyttöönsä. Tunteet käyvät jo nyt kuumina.  


Mainos

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.