11 päivää katastrofin jälkeen: Ihmisiä löytyy yhä elossa

Haitin raunioista on löydetty kaikkiaan 120 000:n viimeviikkoisessa maanjäristyksessä kuolleen ihmisen ruumiit. Viranomaisten mukaan uhriluku todennäköisesti nousee vielä kymmeniätuhansia korkeammaksi.

- Olemme keränneet noin 120 000 ruumista, mutta laskuissa ei ole mukana perheiden keräämiä lukuja, kertoo kulttuuri- ja tiedotusministeri Marie-Laurence Jocelyn Lassegue.

Viranomaiset ovat aiemmin todenneet maajäristyksen uhriluvun nousevan todennäköisesti 100 000 - 200 000:een.

Raunioissa hengitetään yhä

Surun ja tuskan keskellä on valonpilkahduksiakin. Raunioista on yhä löytynyt eloon jääneitä, vaikka viralliset etsinnät on lopetettu.

Ranskalainen pelastusryhmä löysi elossa 24-vuotiaan miehen, joka oli ollut raunioissa yksitoista päivää maan pääkaupungissa Port-au-Princessä. Mies löytyi vain muutama tunti sen jälkeen, kun YK ilmoitti Haitin hallituksen päätöksestä lopettaa uhrien etsintä.

Betonilohkareen alla jumissa ollut mies oli saanut kurkotettua itselleen ruokaa sortuneesta ruokakaupasta.

- Selvisin CocaColaa juomalla ja pikkupurtavalla, hymyilevä mies sanoi uutistoimisto AFP:lle.

Pelastustyöntekijöiden mies oli yllättävän hyvävointinen.

Miehen mukaan hänen lähellään on myös viisi muuta elossa olevaa, mutta pelastusryhmä ei ole saanut vastakaikua kyselyilleen.

Varhain aamulla puolestaan 21-vuotias mies vedettiin hengissä raunioista. Mies kertoi tulleensa juuri suihkusta maan alkaessa järistä.

- Tunsin talon tanssivan ympärilläni enkä tiennyt, seisonko vai makaanko, hän kuvailee tapahtumia turvassa lämpöpeiton alla.

Israelilaisen pelastusryhmän johtajan mukaan mies oli jäänyt loukkoon huonekalurojun ja metallitankojen taakse. Niiden poistamisen jälkeen mies saatiin vedettyä talon raunioista.

Hieman aiemmin eilen illalla raunioista pelastettiin vanhus. 84-vuotias nainen löydettiin raunioista elävänä maan pääkaupunki Port-au-Princestä.

- Yritän selvittää, kuinka voisin auttaa häntä selviämään. Hänen rintakehä on murskaantunut ja hänellä on paljon ruhjeita, kertoo yksi sairaalan vapaaehtoistyöntekijöistä.

YK sanoo keskittyvänsä nyt avustustarvikkeiden jakamiseen, koska eloon jääneitä ei enää uskota löytyvän.

(MTV3 - AFP - AP)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.