12-vuotias löi nerot Mensan testissä – jopa Hawking jäi toiseksi

Britanniassa 12-vuotias tyttö on saanut Mensan älykkyystestissä korkeimman mahdollisen tuloksen.

Huipputuloksesta kertovat muun muassa Daily Gazette ja The Independent.

Langhamissa asuva Lydia Sebastian sai testistä tuloksen 162.

Korkea tulos lyö laudalta monet tunnetut nerot. Esimerkiksi fyysikot Albert Einstein ja Stephen Hawking saivat molemmat testissä 160 pistettä.

Kesälomalla huvikseen testissä käynyt Sebastian sanoo Daily Gazettelle, että hermoili ennen koetta.

– Kun aloitin, huomasin, että testi olikin paljon helpompi kuin odotin ja rentouduin.

Tytön vanhemmat kertovat lehdelle tienneensä, että heidän lapsensa on lahjakas, mutta yllättyivät silti tuloksesta ja heidän oli aluksi vaikea uskoa sitä todeksi.

Keskimääräinen tulos Mensan testissä on 100 pistettä. 

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.