14-kiloinen kultakala - huijausta vai kaikkien aikojen saalis? Katso kuvalinkki

Ranskassa kalastaja Raphael Biagninin pyydykseen on käynyt vuosikausia tavoiteltu saalis. Mies nimittäin onnistui kertomansa mukaan nappaamaan kalareissullaan jättimäisen "kultakalan". Peräti 14-kiloa painanut koristekarppi on yksi suurimmista lajissaan, joka on tarttunut saaliiksi.

Biaginini taisteli kalan kanssa 10 minuuttia, ennen kuin sai nostettua sen järvestä, kertoo Herald Sun.

- Aluksi en osannut arvella mitä siiman päässä on, tiesin vain että siellä on jotain isoa, kalastaja kertoo.

Jättimäinen kala ei päätynyt kuitenkaan kalastajan seinälle eikä edes kalamaljaan. Biagnini vapautti kalan sen jälkeen, kun oli ottanut kuvan todisteeksi saaliistaan.

Kaikkia kuva ei ole ole kuitenkaan vakuuttanut, ja nettikeskusteluissa onkin arveltu kyseessä olevan melkoinen kalavale.

(MTV3)

Katso kuva ja lue uutinen Herald Sunin verkkosivuilta.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.