14-vuotias tyttö joukkoraiskattiin Italiassa Facebook-pilan vuoksi

Italiassa 14-vuotias tyttö joutui joukkoraiskauksen uhriksi, kun hänen entinen ystävänsä oli julkaissut tytöstä Facebook-profiilin, jossa kerrottiin, että tyttö oli "saatavilla kenelle tahansa".

Facebookissa oli kerrottu tytön nimi, puhelinnumero ja muut henkilötiedot. Tiedot julkaisseen mukaan kyse oli vitsistä.

Lukuisat miehet ottivat 14-vuotiaaseen yhteyttä ja myöhemmin hänet raiskattiin puistossa. Tapaus sattui Molfettan satamakaupungissa Puglian alueella. Asiasta kertoo sanomalehti Telegraph nettisivuillaan

Joukkoraiskaus sattui viime huhtikuussa, mutta uhri uskalsi kertoa tapahtuneesta vasta äskettäin.

Puiston vartija ei puuttunut tapahtumiin

Paikallispoliisi pidätti viime maanantaina neljä 20-25 -vuotiasta miestä, joiden se epäilee liittyvän rikokseen.

Syytteen mukaan miehet olivat houkutelleet tytön puistoon sen jälkeen, kun he olivat lyhyesti jutelleet netissä.  Joukkoraiskaukseen oli osallistunut ainakin kahdeksan miestä.

Raiskauksen jälkeen miehet olivat hylänneet tytön puistoon.

14-vuotiaan uhrin mukaan puiston vartija oli nähnyt raiskauksen, mutta ei ollut puuttunut asiaan.

– Hän sanoi, ettei tullut väliin, koska hänen mielestään asia ei kuulunut hänelle, tyttö sanoi.

Samaiset miehet olivat jatkaneet tytön raiskaamista pitkin kesää kiristämällä tyttöä sillä, että he muuten kertoisivat kaikille, että tyttö on niin sanotusti "helppo".



Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.