19 kuollut Etelä-Ranskan myrskyssä – miksi säästä ei varoitettu tarpeeksi ennakkoon?

Ranskassa Rivieralla viikonloppuna riehuneen myrskyn vahvuus oli arvioitu etukäteen väärin.

Maan eteläosan tulvissa on kuollut ainakin 19 ihmistä.


Välimeren rannikolla myrskyä on seurannut toimittaja Helena Liikanen-Regner. Hän sanoo, että lauantai-illan myrskyn tulo tiedettiin, mutta sen vahvuutta ei osattu arvioida oikein.

– Ranskan sääpalvelu oli antanut myrskylle oranssin väriluokituksen, mikä tarkoittaa että sää on vaarallinen ja voi aiheuttaa paljonkin vahinkoa.

– Tuo oranssi väriluokitus on rankkasateiden sattuessa kuitenkin aika yleinen eikä välttämättä hetkauta ihmisiä paljoakaan. Tämä varoitus oli näkyvissä lauantai-iltana moottoritiekyltissä Antibesin ja Cannesin välillä.

Liikanen-Renger oli myrskyn alkaessa itsekin liikkeellä kaupungin ulkpuolella.

– Tuossa vaiheessa mikään ei kuitenkaan vaikuttanut epänormaalilta. Paikallislehden haastattelema sääpalvelun edustaja sanoi, että kun ukkosen voimakkuus tuli illalla ilmi, oli liian myöhäistä muuttaa väriluokitusta punaiseksi mikä sitten tarkoittaa hyvin vaarallista säätä.

– Tällaista sadetta ei kukaan olisi voinut ennustaa illan aikana, esimerkiksi Cannesissa satoi lähes 200 mm vettä mikä tarkoittaa noin kahden kuukauden sademäärää kaupungissa. 


Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.