6-vuotias keräsi rahaa syöpäsairaalle poliisille: "Halusin auttaa, koska hänelläkin on lapsia"

6-vuotias Tyler Hardiman ei jäänyt kesälomallaan toimettomana katsomaan televisiota tai pelaamaan konsolipelejä. Kuultuaan, että paikallinen poliisi sairastaa imusolmukesyöpää, Hardiman alkoi kerätä rahaa myymällä limsaa.

Yhdysvaltalaispoliisi Michael Mazzolalla on suojelusenkeli. Nimittäin 6-vuotias saman kaupungin poika, Tyler Hardiman.

Hardiman kuuli Mazzolan olleen kuukausia sivussa työstään, sillä Mazzola sairastaa imusolmukesyöpää. Hardiman päätti toimia.

– Halusin auttaa, koska halusin kerätä rahaa poliisille, koska hänelläkin on lapsia, Hardiman sanoo.

Toimelias 6-vuotias teki kaiken niin kuin lapsien kuuluukin: ensin täytyi kysyä äidiltä lupa. Kun lupa heltisi, Hardiman pystytti limsakojun kotitalonsa eteen.

Paikalle ilmestyi perjantain aikana yli 200 ihmistä, kun sana pienen pojan auttamiskampanjasta levisi. Limsalle saapui virvoittautumaan myös Mazzolan poliisikollegoja ja poliiseja ympäröivistä kaupungeista.

– Poliisit antoivat minulle liivit, virkamerkin, kaksi hattua ja paidan, Hardiman iloitsi.

Pienen pojan urotyöt kannattivat: Hardiman keräsi päivän aikana 1500 dollaria Mazzolan syövänvastaiseen taisteluun.

– Hän [Mazzola] saattaa sanoa, että "vau, kiitos, kiitos tosi paljon" tai jotain sinne päin, 6-vuotias Hardiman pohtii. 

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.