7-vuotias nälkiinnytettiin järkyttävään kuntoon USA:ssa

Yhdysvalloissa 7-vuotias poika on pelastettu äärimmäisen nälkiintyneenä. Pojan äiti ja isovanhemmat saivat viime viikolla useita syytteitä tapauksesta, kertoo CNN.

Lastensuojeluviranomaiset pelastivat Pennsylvaniassa Greenvillessä asuvan pojan viime kuussa. Poika oli ollut tuolloin luurangonlaiha, hän oli painanut sairaalaan vietäessä vain noin 11 kiloa. 

– Poika oli nälkiintynyt, lastensairaalan lääkäri Jennifer Wolford totesi paikallislehti The Heraldissa.

Lääkäri kuvasi tapausta pahimmaksi terveydelliseksi laiminlyönniksi, jota hän on koskaan todistanut.

Syytteiden mukaan nälkiinnyttämistä oli tapahtunut noin vuoden ajan. Poikaa oli lyöty vyöllä, jos tämä oli yrittänyt syödä salaa. Poika oli joskus syönyt nälkäänsä kiinnisaamiaan hyönteisiä. 

Poika eli yhdessä äitinsä, isovanhempiensa ja kolmen sisaruksen kera. Paikallislehden mukaan pojalla oli kaksi siskoa, 4- ja 11-vuotta sekä 9-vuotias veli.

Sisaret vaikuttivat tervepainoisilta, veli oli jonkin verran alipainoinen, mutta ei läheskään niin nälkiintynyt kuin 7-vuotias.

Sydän olisi lakannut pian toimimasta

Sairaalaan pääsyn jälkeen poika on saanut reilussa kuukaudessa noin 10 kiloa lisää painoa.

– Tärkein lääke sairaalassa oli ruoka, Wolford kertoi.

– Hän olisi saanut noin kuukaudessa vakavan sydänvaurion, josta hän tuskin olisi toipunut. On mahdotonta, että tämä laiminlyönti ja pahoinpitely olisi ollut huomaamatonta. Häntä nälkiinnytettiin omassa kodissaan, jossa muut olivat normaalipainoisia.

Pojan äiti piti poikaa kotiopetuksessa. Poika pääsi ulos ainoastaan kotinsa takakuistille, jossa hän söi satunnaisesti ötököitä nälkäänsä. Syötäväksi pojalle annettiin vain pieniä annoksia tonnikalaa ja kananmunia.

Poikaa kuritettiin lyömällä, jos tämä oli yrittänyt ottaa esimerkiksi leipää ja maapähkinävoita salaa. Poikaa rangaistiin myös jääkylmillä suihkuilla.

Pojan äiti ja isovanhemmat on vapautettu takuita vastaan. He joutuvat oikeuden eteen heinäkuun 30. päivä.

Perheen kaikki lapset on otettu huostaan.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.