80-vuotias eläkeläismies tuupertui pankkiautomaattikopin lattialle – ihmiset vain kävelivät yli

Saksassa on noussut vakava keskustelu tapahtumasta, jossa 82-vuotias eläkeläismies löydettiin tuupertuneena pankkiautomaattikopin lattialta. The Local-verkkosivusto kertoo, että jopa neljä ihmistä oli huomannut miehen, mutta kulkenut ohitse mitään tekemättä.

Tapaus sattui Saksan itäosan kaupungissa Essenissä lähellä Hollannin rajaa. Juuri tuona lokakuisena päivänä maassa juhlittiin myös Saksojen yhdistymisen vuosipäivää. Tuo nimenomainen päivä on sopuisuuden ja yhteenkuuluvuuden juhla.

Pankin valvontakamerat antavat saksalaisista kuitenkin hyvin itsekkään kuvan. Valvontakamerakuvista näkee, miten peräti neljä ihmistä ei tee tilanteessa mitään, ja joku jopa kävelee miehen yli. Mies kuoli päiviä myöhemmin sairaalassa. Hänen henkensä olisi voinut pelastua, jos ohikulkijat olisivat auttaneet.

Poliisilla on turvakameran videolla näkyvien pankin asiakkaiden nimet ja osoitteet tiedossa. Kaikki epäillyt ovat aikuisia naisia ja miehiä. Joukossa on noin kolmekymppisiä mutta myös noin 60-vuotias asiakas.

Vasta viides asiakas soitti hätänumeroon. Hän saapui paikalle 20 minuuttia sen jälkeen, kun eläkeläinen oli tuupertunut lattialle.

Asiakkaita, jotka eivät auttaneet miestä, voi odottaa enimmillään jopa vuoden vankeustuomio.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.