Äärijuutalaisten holokaustisymboleista kohu Israelissa

Israelissa on noussut kohu ultraortodoksien mielenosoituksessaan käyttämistä holokaustisymboleista.

Sadat natsi-Saksan aikaisia keltaisia tähtiä ja keskitysleirien raitahaalareita kantaneet miehet ja pojat osoittivat eilen mieltään uskonnolliseen yhteisöön kohdistuneita "mediahyökkäyksiä" vastaan.

Äärijuutalaiset marssivat kaduilla Jerusalemin Mea Shearimin lähiössä, joka on ultraortodoksista aluetta.

Näennäisesti mielenosoituksella vastustettiin naapuruston uskonnolliseen kirjakauppaan hyökänneen miehen vangitsemista. Mies oli johtanut hyökkäyksiä kirjakauppaan, jossa yhteisön kovan linjan kannattajien mukaan myytiin myös muuta kuin uskonnollista kirjallisuutta.

Ultraortodoksisen uutissivusto Kikar Hashabbatin mukaan mieltä osoitettiin kuitenkin ennen kaikkea median kritiikin takia. Äärijuutalainen yhteisö on ollut viime viikkoina mediakohun keskellä sukupuolten erottelua ja epätasa-arvoa ajavista pyrkimyksistään johtuen. Yhteisöt ovat esimerkiksi vaatineet sukupuolten erottelua liikennevälineissä ja jopa kaduilla. Otsikoihin on noussut myös yhteisön miesten koulutyttöihin kohdistama häirintä.

Äärijuutalaisten holokaustisymbolien käyttö on herättänyt maassa suuttumusta. Sekä puolustusministeri Ehud Barak että holokaustimuseo Yad Vashem ovat tuominneet symbolien käytön jyrkästi.

(MTV3 - AFP)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.