Äärimmäisen väkivaltainen perhesurma järkyttää Australiaa

Viisi ihmistä on löydetty kuolleina kotoaan Australian Sydneyssä.

Australian poliisin mukaan kuolleet ovat sukua toisilleen - perheen isä, äiti, kaksi poikaa ja äidin sisko. Mitään motiivia raa'alle surmalle ei ole vielä löytynyt.

Kuolleiden vammat ovat poliisin mukaan järkyttäviä. Uhrit oli nuijittu niin pahoin, että heidän tunnistamisensa on ollut vaikeaa. Hyökkäystä kuvaillaan äärimmäisen väkivaltaiseksi.

Poliisi ei ole kertonut uhrien henkilöyttä, mutta lehtitietojen mukaan kyseessä on kiinalaissyntyinen perhe. Lapset olivat 12- ja yhdeksänvuotiaita.

Poliisi tutkii tapausta tällä haavaa viiden ihmisen murhana ja etsii teolle motiivia.

Mediatietojen mukaan perheen isä todisti keväällä silminnäkijänä aseellista ryöstöä, josta varkaat hyötyivät 1,2 miljoonaa dollaria.

Poliisin mukaan ryöstöä ei voida suoraan yhdistää murhaan, mutta kaikkia johtolankoja tutkitaan.

Naapurit kuvailevat murhattua perhettä normaaliksi ja mukavaksi.

(MTV3 - AFP)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.