Äärioikeisto haastaa Merkelin kotiseutuvaaleissa – syökö avoin pakolaislinja äänet?

Saksassa järjestetään tänään liittokansleri Angela Merkelille tärkeät osavaltiovaalit.

Oikeistopopulistisen Vaihtoehto Saksalle (AfD) -puolueen odotetaan haastavan Merkelin kristillisdemokraatit liittokanslerin kotiseudulla Mecklenburg-Etu-Pommerissa. 

Moni asiantuntija on ennustanut Merkelin puolueelle selvää tappiota vaaliuurnilla. AfD saattaa pudottaa kristillisdemokraatit osavaltion kolmanneksi suurimmaksi puolueeksi.

Suurimman äänipotin itäisen Saksan osavaltiossa kerännevät sosiaalidemokraatit (SPD).  

Angela Merkel teki tasan vuosi sitten päätöksen siitä, että Saksa päästää maahan kymmeniätuhansia itäisen Euroopan maihin jumiutuneita siirtolaisia. Avoin maahanmuuttolinja on kerännyt runsaasti vastustusta, tosin myös kiitosta. 

Mecklenburg-Etu-Pommer on väestömäärältään pieni osavaltio. Äänioikeutettuja on tänään noin 1,3 miljoonaa.


Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.