Aasian rajuilma vaati taas ihmishenkiä

Ainakin kahdeksan ihmistä on kuollut maanvyöryssä Filippiinien pääkaupungin Manilan esikaupunkialueella myöhään eilen. Kymmeniä ihmisiä on vielä kateissa. Vyörymä hautasi taloja alleen Cherry Hillin kaupunginosassa, jossa noin puolet asujaimiston 350 rakennuksesta arvioidaan vaurioituneen pahoin tai tuhoutuneen kokonaan. Kaivuutyöt ovat käynnissä alueella, joka on kärsinyt kaksi päivää jatkuneista rankoista monsuunisateista.

Etelä-Koreassa hirmumyrsky ja tulvat ovat vaatineet viime päivinä yli 60 kuolonuhria. Kiinassa Jangtse-joen tulvat ovat jättäneet kodittomiksi lähes kaksi miljoonaa ihmistä ja kuolleita on yli 400.

Punainen Risti vetoaa kansainväliseen apuun tulvauhrien auttamiseksi. Kiinan tulva-alueille tarvitaan kipeästi mm. ruokaa, vaatteita ja hygieniatuotteita.

(MTV3-STT-AFP-Reuters)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.