Abu Ghraibin vankila avataan jälleen

Pahamaineinen Abu Ghraibin vankila avataan jälleen Irakissa ensi kuussa, mutta nyt uudella nimellä. Vanha nimi tuli tunnetuksi vankien huonosta kohtelusta niin Saddam Husseinin valtakaudella kuin amerikkalaisten miehityksenkin aikana.

Varaoikeusministeri Busho Ibrahimin mukaan vankila on nyt uudistettu ja se vastaa kansainvälisiä vaatimuksia.

- Olemme antaneet sille nimeksi Bagdadin keskusvankila, koska Abu Ghraibina sillä oli huono maine, eikä pelkästään sen vuoksi mitä amerikkalaiset tekivät siellä, vaan myös sen vuoksi mitä Saddamin hallinto teki.

Saddamin valtakaudella vankilaan oli ahdettu 40 000-60 000 vankia. Irakilaiset kavahtivat se nimeä jo ennen kuin amerikkalaiset valokuvasivat omia väärinkäytöksiään siellä vajaa vuosi miehityksen alettua 2003.

Abu Ghraib sijaitsee Bagdadin länsiliepeillä. Yhdysvaltain armeija sulki sen vuonna 2006 rakennettuaan korvaavan laitoksen aavikolle Kuwaitin rajan tuntumaan.

Ibrahimin mukaan uusittuun vankilaan mahtuu 13 000-14 000 vankia. Kaikki on muuten valmista, mutta vankilan sairaala pitää vielä varustaa, hän sanoi.

(MTV3-STT-Reuters)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.