Afgaanivangit: Amerikkalaiset pahoinpitelevät

Afgaanivangit ovat syyttäneet amerikkalaisjoukkoja pahoinpitelyistä. Myös väliaikaishallitusta on syytetty vankien huonosta kohtelusta.

Vangiksi joutuneet afgaanimiehet kertovat joutuneensa raa'an pahoinpitelyn uhreiksi amerikkalaisten tukikohdassa Kandaharissa, kun amerikkalaissotilaat erehtyivät luulemaan heitä talebaneiksi tai al-Qaidan terroristeiksi. Johtavat amerikkalaislehdet kertoivat miesten kokemuksista tänään.

Washington Post -lehden mukaan 27 viime viikolla vapautettua miestä kertoi, että kaksi heistä oli menettänyt tajuntansa amerikkalaissotilaiden käsittelyssä. Monilta oli katkennut kylkiluita ja hampaita. Vastaavista tapauksista kertoivat myös New York Times ja Los Angeles Times.

-He löivät meitä päähän, selkään ja kylkiluihin, maanviljelijä Allah Noor kertoi Washington Postin mukaan. -He takoivat meitä nyrkeillä ja potkivat minua. He sanoivat meitä terroristeiksi, al-Qaidan jäseniksi ja talebaneiksi.

Noor ja 26 muuta miestä joutuivat vangiksi tammikuun lopulla, kun Yhdysvallat iski kouluun ja paikallisen hallintorakennukseen Uruzganin kaupungissa Etelä-Afganistanissa. Iskussa kuoli 21 kyläläistä, ja yksi amerikkalaissotilas haavoittui.

Yhdysvallat vapautti vangitut kahden viikon päästä. Vankien mukaan eräs upseeri esitti vangeille anteeksipyynnön. Yhdysvaltain armeija on kiistänyt väitteet pahoinpitelyistä ja vakuuttanut, että vankeja kohdeltiin inhimillisesti.

Vankilahelvetti Pohjois-Afganistanissa

Samaan aikaan saksalainen Der Spiegel -lehti kertoi, että tuhansia vangiksi joutuneita talebaneja pidetään painajaismaisissa oloissa Shebarghanin vankilassa Afganistanin pohjoisosassa. Bostonissa toimivan lääkärien Physicians for Human Rights -ihmisoikeusjärjestön mukaan 15 hengen selliin on pahimmassa tapauksessa ahdettu jopa 110 miestä.

Käymälöitä on tuhatta miestä kohden vain kahdeksan tai kymmenen, ja peseytyä vangit voivat vain hyytävän kylmässä ulkoilmassa. Juoksevaa vettä ei ole, eikä lääkkeitä. Ruokaa on vain vähän. Kysymykseen, kuinka monta vankia on jo kuollut nälkään ja sairauksiin, vastaa vankilan johtaja kenraali Jarobak: -Monta, monta, monta.

Amerikkalaiset eivät enää halua olla missään tekemisissä vankien kanssa, vaan siirsivät tammikuun puolivälissä vankilan hallinnoinnin kokonaan pahamaineisina sotapäällikkönä tunnetuksi tulleelle Abdul Rashid Dostumille. Dostum toimii nykyisin Afganistanin väliaikaishallinnon varapuolustusministerinä.

Physicians for Human Rights muistuttaa, että Yhdysvallat on Geneven sopimusten mukaan edelleen vastuussa vangeista: -Tämä velvoite on voimassa riippumatta siitä, ottivatko amerikkalaiset miehet vangiksi, ketkä nykyisin vastaavat vankilasta tai ovatko vangitut Yhdysvaltain sotavankeja.

(STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.