Afganistaniin jopa 30 000 rauhanturvaajaa

Afganistaniin saatetaan tarvita huomattavasti enemmän rauhanturvaajia kuin mitä tähän mennessä on kaavailtu, sanoo YK:n lähettiläs Francesc Vendrell. Hän puhuu jopa 30 000 rauhanturvaajasta.

Vendrellin kommentit tulivat samaan aikaan kun Afganistanin eri ryhmittymien kerrottiin ottaneen yhteen maan pohjoisosassa.

Afganistaniin on tulossa 5000 sotilaan vahvuiset rauhanturvajoukot, jotka keskittyvät Kabuliin. YK:n Afganistan-edustajana toimiva Vendrell sanoi kuitenkin brittiläiselle yleisradioyhtiö BBC:lle, että Afganistaniin saattaa olla tarpeen sijoittaa huomattavasti suurempi joukko, joka kykenee tarvittaessa puolustautumaan.

-Kansainvälisen joukon on sijoituttava myös Kabulin ulkopuolelle. Afganistanilaiset haluavat tätä. Myös sotapäälliköt sanovat haluavansa tätä, Vendrell sanoi.

Taisteluja pohjoisessa

Pakistanissa toimiva afgaaniuutistoimisto AIP kertoi aiemmin tänään paikallisten sotapäällikköjen välillä Afganistanin pohjoisosassa puhjenneista taisteluista. Uutistoimiston mukaan Abdul Rashid Dostumille uskolliset joukot ovat vallanneet Qale Zaalin alueen. Taistelut alueesta puhkesivat viikonloppuna.

Dostum on Afganistanin väliaikaishallinnon varapuolustusministeri, kun taas toiset pohjoisessa taistelevat joukot vannovat puolustusministeri Mohammad Fahimin nimiin.

Taistelut ovat herättäneet pelkoja Afganistanin väliaikaishallinnon vakaudesta. Dostumin joukkojen varakomentaja vahvisti uutistoimisto AFP:lle puhelimitse, että taisteluja on käyty Qale Zaalin alueella. Hänen mukaansa kyse on kuitenkin paikallisten komentajien taisteluista, joilla ei ole merkitystä yleistilanteen kannalta.

(MTV3-STT-AFP-Reuters)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.