Afganistanin presidentti: Turvallisuusvastuu omille joukoille vuoteen 2014 mennessä

Afganistanin pääkaupungissa Kabulissa pidettävä ministerien suurkokous on lähtenyt käyntiin ripeästi. Usean maan ministerit keskustelevat kokouksessa Afganistanin kehityssuunnitelmista.

Tilaisuus alkoi Koraanin luennalla, jonka jälkeen Afganistanin presidentti Hamid Karzai piti puheensa.

Karzai sanoi puheenvuorossaan, että Afganistanilla on kansainvälistä avustusrahaa kolmeksi vuodeksi, jotta maan turvallisuusvastuun voisi siirtää omiin käsiin.

- Afganistan haluaa vastuun omille turvallisuusjoukoille vuoteen 2014 mennessä, Karzai sanoo.

Monet ulkomaiden edustajat ovat huolissaan siitä, miten Afganistan kykenee ottamaan ensiaskeleensa ilman ulkopuolisten apua. Esimerkiksi Naton pääsihteeri Anders Fogh Rasmussen on sanonut kokouksessa, että puolustusliitto voisi pitää joukkojaan maassa senkin jälkeen, kun Afganistan on ottanut vastuun turvallisuudesta.

Suuri joukko ulkomaalaisia ministereitä on saapunut kaupunkiin kokousta varten. Paikalla on muun muassa Yhdysvaltain ulkoministeri Hillary Clinton.

(MTV3 - Reuters)

Katso Kalle-Ville Lahtisen juttu

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.