Afganistanin vaalitulosta odotetaan yhä

Afganistanin viranomaiset ovat julkistaneen lisää tuloksia elokuisista presidentinvaaleista. Presidentti Hamid Karzai on säilyttänyt johtoasemansa.

Lopullisia tuloksia ei kuitenkaan saatu, vaikka niitä odotettiin. Äänistä on nyt laskettu noin 95 prosenttia.

Karzailla on tulosten mukaan takanaan yli 54 prosenttia äänistä ja hänen lähimmällä haastajallaan Abdullah Abdullahilla runsaat 28 prosenttia.

Ääntenlaskenta on sujunut hitaasti, koska Karzain tukijoita epäillään vaalivilpistä. Vaalilautakunta ilmoitti aiemmin tänään, että äänestysliput osasta vaalihuoneistoja oli pistetty syrjään odottamaan uudelleenlaskentaa. Noita vaalihuoneistoja oli 2,15 prosenttia kaikista äänestyspaikoista.

Jos Karzai säilyttää ehdottoman enemmistönsä äänistä uudelleenlaskennassa, ei toista vaalikierrosta tarvita.

Abdullahin mukaan yli miljoona ääntä eli vajaat 20 prosenttia äänistä on väärennetty.

Yhdysvaltain erityislähettiläs Richard Holbrooke sanoo pelkäävänsä, että lopullisten tulosten julkistaminen voi kestää jopa kuukausia.

Hänen mukaansa ääntenlaskennan pitkittyminen hyödyttäisi ennen kaikkea talebaneja ja al-Qaida-verkostoa.

(MTV3 - STT - AFP)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.