Afp: Krimillä jo vaalivilppiä - äänestetty ennen äänestyksen alkua

Krimillä käynnissä olevassa kansanäänestyksessä on raportoitu mahdollisesta vaalivilpistä. Asiantuntija ei usko väkivaltaisiin äänestysprotesteihin.

Äänestyspaikoilla on nähty ihmisiä äänestämässä jo ennen virallisten äänestyspaikkojen avaamista, kertoo uutistoimisto AFP.

Osalla äänestyspaikoista toimittajia on myös käännytetty pois. Krimin varapääministeri Rustam Temirgalijev arvioi sanomalehti Kyiv Postille, että 82 prosenttia niemimaan asukkaista äänestää Venäjään liittymisen puolesta.

Krimin tataarit ovat lehden mukaan ilmoittaneet boikotoivansa äänestystä.  

Lisää tarkkailijoita

Venäjän presidentti Vladimir Putin suostuu siihen, että Ukrainaan lähetetään lisää Etyjin tarkkailijoita, kertoo Saksan liittokanslerin edustaja.

Edustajan mukaan liittokansleri Angela Merkel ehdotti Putinille, että maahan lähetettäisiin lisää tarkkailijoita ja heidän määräänsä lisättäisiin levottomilla alueilla, etenkin Itä-Ukrainassa.  

"Protestit vähissä"

Krimin kansanäänestys tuskin aiheuttaa mittavaa väkivaltaista protestointia Krimillä, arvioi Ulkopoliittisen instituutin Venäjä-ohjelman johtaja Arkadi Moshes.

Moshes ei usko laajoihin levottomuuksiin, koska venäläisjoukot kontrolloivat Krimiä ja enemmistö alueen asukkaista on Venäjä-mielisiä. Vieläkin tärkeämpää on se, että kansainvälinen yhteisö ja Ukrainan hallinto eivät tue väkivaltaista protestointia, Moshes lisää.

Moshesin mukaan jotkut ihmiset saattavat reagoida muutoksiin tunteella. Järjestelmällinen protestointi ei kuitenkaan auttaisi siihen ryhtyviä millään tavoin.

– Tämä ei ole Kosovo, eikä esimerkiksi tataarien väkivaltainen protestointi toisi Nato-joukkoja apuun vaan pikemminkin vaikeuksia jälkikäteen.

Moshes ei toisaalta usko siihenkään, että vähemmistöihin kohdistuisi laajaa sortoa, sillä olisi Venäjän edun mukaista tehdä yhteistyötä koko krimiläisen yhteiskunnan kanssa. Hän ei kuitenkaan sulje pois painostuksen ja väkivallan mahdollisuutta. Poliittisten syiden sijaan niihin saattaisivat vaikuttaa Krimillä laajalle levinnyt harmaa talous ja järjestäytynyt rikollisuus.


  

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.