Aftonbladet: Kuljettaja sammutti bussista valot – alkoi harrastaa seksiä kesken ajon

Ruotsissa poliisille on tehty ilmoitus tapauksesta, jossa bussikuski harrasti seksiä kesken ajon. Tapaus sattui perjantai-iltana Lundissa.

Bussikuski oli ilmeisesti luullut bussin tyhjenneen jo muista asiakkaista paitsi hänen seuranaan olleesta naisesta, kertoo Aftonbladet.

Linja-auton kyydissä, muutaman rivin päässä kuljettajasta, oli kuitenkin yhä istunut 23-vuotias Anna, joka joutui todistamaan seksiaktia.

– Minua ällötti ja järkytti. Jouduin huutamaan, että hän pysähtyisi ja päästäisi minut pois.

Yritti keskeyttää puuhat painamalla stop-nappia

Annan tullessa bussin kyytiin oli autossa ollut vain kaksi muuta matkustajaa. Annan mukaan yksi nainen oli istunut bussin edessä ja toinen hieman taaempana. Pian toinen naisista jäi pois rautatieasemalla.

Tämän jälkeen bussikuski oli pyytänyt edessä istuvaa naista viereensä. Sen jälkeen kuski oli sammuttanut bussista kaikki valot.

– Ihmettelin, mitä tapahtuu ja näin bussikuskin laittavan kätensä naisen housujen sisälle.

– Silmieni edessä pimeässä bussissa, he alkavat harrastaa seksiä ajon aikana.

Anna ei ollut tiennyt mitä tehdä. Lopulta hän päätyi painamaan stop-nappia.

– Kuljettaja kysyi naiselta, että oliko hän painanut nappulaa vai oliko se joku muu. Kun hän vastasi ”ei”, hän vain jatkoi naisen jalkovälissä.

Anna päätyi tämän jälkeen huutamaan, että haluaisi kyydistä pois. Tämä oli saanut kuljettajan lopettamaan, sytyttämään valot ja päästämään tytön pois kyydistä. Nainen ja bussikuski olivat jatkaneet matkaansa.

Bussiyhtiöltä vaaditaan selvitys tapauksesta

Anna teki tapauksesta ilmoituksen seuraavana päivänä poliisille. Lundin poliisi Håkan Nilsson on vahvistanut ilmoituksen Aftonbladetille.

– Kyllä, ilmoitus on tehty, mutta olosuhteet ovat hieman epäselvät.

Liikennöinnistä vastaava Skånetrafiken vaatii linjaa liikennöinneeltä bussiyhtiöltä selvityksen tapauksesta.

– Koska tästä on ilmoitettu myös poliisille, täytyy odottaa tutkimuksia. Mutta kyseessä on vakava ja täysin hyväksymätön tapaus, Skånetrafikenin viestintävastaava Lars Hellström kommentoi.


Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.