Aftonbladet: Naamioitunut miesjoukko hyökännyt ulkomaalaisten kimppuun Tukholmassa

Ruotsissa poliisi on hajottanut mellakan Tukholman ydinkeskustassa.

Sanomalehti Aftonbladetin mukaan mustiin pukeutunut, naamioitunut miesjoukko hyökkäili ulkomaalaisen näköisten ihmisten kimppuun Sergelin torilla. Ennen mellakan alkua paikalla oli tiettävästi myös levitetty rasistisia lentolehtisiä.

Poliisi oli alueella runsain joukoin, koska se oli saanut ennakkotietoja, joiden mukaan jalkapallohuligaaneja ja uusnatseja aikoi kokoontua keskustaan.

Aftonbladetin julkaisemalla videolla näkyy, kuinka miesjoukko ottaa yhteen poliisin ja vartijoiden kanssa Sergelin torilla. Paikalla ollut silminnäkijä kertoi lehdelle, että hyökkääjät olivat myös lyöneet "ulkomaalaisen näköisiä ihmisiä".

– Näin, kuinka ehkä kolmea ihmistä lyötiin, eikä siinä ollut kyse jalkapalloriidasta tai sellaisesta. Pelästyin ja lähdin paikalta, hän kertoi.

Poliisin arvion mukaan mellakoitsijoita oli 70-100. Poliisi ei ole vahvistanut tietoa, että mellakalla olisi ollut rasistinen motiivi.

– Meidän tietojemme mukaan mukana oli jalkapallohuligaanien jengejä. Jengien jäsenillä voi sitten tietenkin olla poliittisia mielipiteitä, muotoili Fredrik Nylen Tukholman poliisista uutistoimisto TT:lle.

Ainakin yksi ihminen otettiin kiinni epäiltynä poliisin väkivaltaisesta vastustamisesta. Hänet on jo vapautettu. Poliisin mukaan muita ilmoituksia pahoinpitelyistä ei ole tullut. Poliisi poisti muutaman ihmisen paikalta, ja yhden ihmisen ilmoitettiin pitäneen mukanaan veistä.

Äärioikeistolainen, natsisympatioistaan tunnettu Ruotsalainen vastarintaliike -ryhmä julkaisi myöhään illalla nettisivuillaan tekstin, jossa sanottiin, että huligaanit "tekivät siivouksen rikollisten maahanmuuttajien keskuudessa". 

 

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.