Lehdet: Suomea lähestyvä Gorm yltänyt puuskissa hirmumyrskylukemiin – Ruotsissa "täysi kaaos"

Tanskasta Ruotsiin siirtynyt Gorm-myrsky on yltynyt myös naapurimassa enimmillään puuskissa hirmumyrskylukemiin, kertovat ainakin Helsingborgs Dagblad ja Aftonbladet.

Arvioiden mukaan myrskyn on odotettu olevan alkuyöstä kovimmillaan Ruotsissa.

Aftonbladet kertoi liveseurannassaan, että jo illalla kymmenen aikoihin Helsingborgissa mitattiin tuulen nopeudeksi puuskissa jopa 38,4 metriä sekunnissa. Keskimäärin lehden mukaan tuulen nopeus oli 27,2 metriä sekunnissa.

Helsingborgs Dagbladet puolestaan kertoo, että Ruotsin ilmatieteen laitos olisi mitannut tuulen nopeudeksi jopa 35 metriä sekunnissa Helsingborgin kylissä.

Aiemmin tanskalainen uutistoimisto Ritzau kertoi, että Tanskassa Gorm puhalsi enimmillään jopa 39 metriä sekunnissa. Tanskasta on raportoitu myös huomattavasti suurempia lukemia.

Aftonbladet kirjoittaa, että Etelä-Ruotsissa on myrskyn vuoksi "täysi kaaos". Etelä-Ruotsissa noin 50 000 ihmistä on tällä hetkellä ilman sähköjä. Junaliikenne on pysäytetty useissa maakunnissa. 

Aftonbladetin mukaan ainakin 20–25 junavuoroa joudutaan perumaan. Tiedossa ei ole, koska junaliikenne pystytään taas avaamaan. Junavuorot perutaan Skoonessa, Blekingessä ja osassa Smoolantia.

Myös yli kuuden kilometrin pituinen Öölannin silta on suljettu kovan tuulen vuoksi. Sen sijaan Kööpenhaminan ja Malmön yhdistävä Juutinrauman silta on jälleen avattu liikenteelle. Silta suljettiin eilisiltana myrskyn vuoksi.

Ruotsin ilmatieteen laitos on kehottanut ihmisiä pysyttelemään sisätiloissa.

Myrskyn odotetaan saapuvan Suomeen viimeistään aamulla.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.