Aggressiiviset klovnit kylvävät pelkoa Ranskassa

Halloweeniä pelätään Ranskassa ensi kertaa oikeasti, eikä ehkä syyttä. Muutaman viikon aikana maahan on levinnyt kummallinen ilmiö, jossa aggressiiviset klovnit pelottelevat ja jopa pahoinpitelevät ohikulkijoita.

Kaikki alkoi kolmisen viikkoa sitten lounaisranskalaisessa Perigueux’n kaupungissa, missä 16-vuotias pelleksi pukeutunut poika jahtasi ohikulkijoita muoviveitsi kädessään. Poika halusi omien sanojensa mukaan tehdä piilokameravideoita nettiin. Esikuvana oli huimaan suosioon nousseen DMPranks - Youtube-kanavan järkyttävät videot, joissa murhanhimoinen klovni säikyttelee ohikulkijat puolikuoliaiksi.

Hyvin pian ensimmäisen tapauksen jälkeen aggressiivisia klovneja alkoi ilmestyä eri puolille Ranskaa: ensin pohjoiseen Belgian rajalle, sitten itään Strasbourgin kupeeseen. Viimeisen viikon aikana ilmiö on jo levinnyt Etelä-Ranskaankin.

Ilmiö muuttunut väkivaltaiseksi

Melko viattomasti alkanut ilmiö on saanut pelottavia piirteitä. Viimeisen viikon aikana maassa on nähty useita pellejen tekemiä hyökkäyksiä, joissa on aseina on käytetty mm. veitsiä ja metalliketjuja.

Viikonloppuna eteläisessä Agdessa otettiin kiinni 14 aseistautunutta klovnia, jotka kokoontuneet lukion parkkipaikalle. Montpellierissä taas väkivaltainen klovni hakkasi jalankulkijan rautatangolla. Tekijä tuomittiin jo vuodeksi vankeuteen, josta neljä kuukautta on ehdotonta.

Kaikkein viimeisiin tapaus nähtiin alkuviikosta le Cannet’ssa, Cannesin kupeessa, missä kolme pesäpallomailoin ja ketjuin varustautunutta klovnia iski koiranulkoiluttajan kimppuun. Entisenä thai-nyrkkeilijänä mies selvisi klovnien hyökkäyksestä vahingoitta, mutta hyökkäys on ehtinyt kylvää pelkoa. Tapauksen tutkinta on aloitettu.

Pellejen teot eivät naurata enää ketään. Asiaan on puuttunut jo sisäministerikin, joka yhdessä poliisin kanssa pyrkii löytämään keinoja klovnien suitsemiseksi.

Alkuperä Yhdysvalloissa

Klovnihysterian alkuperä on Yhdysvalloissa. DMPranks-videoiden lisäksi ideoita ammennetaan Kalifornian Wascossa tehdystä taidevalokuvaprojektista.

Wascon kuvissa pelottavan näköinen klovni seikkailee yksin pimeässä kaupungissa. Sosiaalisessa mediassa levitetyt kuvat herättivät kopioijat henkiin ja klovneja alettiin pian eri puolilla Kaliforniaa.

Halloweeninä pelätään yhteenottoja

Ranskassa poliisi on huolissaan klovni-hysterian synnyttämästä vastaliikkeestä, jota kutsutaan nimellä les chasseurs de clowns, klovninmetsästäjät.

Näistä saatiin jo esimakua viime viikolla Mulhousen kaupungissa. Kun siellä alkoi kiertää huhu väkivaltaisen klovnin liikkeistä alueella, joukko rautatangoin ja pesäpallomailoin varustettuja nuoria lähti vastaiskuun. Poliisi sai porukan kiinni ennen kuin pahempaa ennätti tapahtua.

Huhut halloweenin mahdollisista hyökkäyksistä kiertävät nyt sosiaalisessa mediassa. Facebookiin on syntynyt kymmeniä klovni- ja klovnimetsästäjäryhmiä, joilla on jo kymmeniä tuhansia ranskalaisia seuraajia.

Klovnit pelottelevat halloweenin tuovan Ranskan kaduille laumoittain pelottavia pellejä. Vastaiskua suunnittelevat metsästäjät puolestaan levittävät järkyttäviä kuvia mukiloiduista klovneista, verisistä veitsistä ja uhoavat jopa käsiaseilla.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.