Ahdisteluraportti kuohuttaa Irlannissa - katolinen kirkko syynissä

Tuore raportti paljastaa satojen seksuaalisen hyväksikäytön uhrin henkilöllisyyden.

Uhrit ovat kaikki joutuneet irlantilaisten katolisten pappien ahdistelemiksi. Tapauksia on kirkon puhemiehen mukaan useita satoja.

Irlannin hallituksen valtuuttama ryhmä on tutkinut maan katoliseen kirkkoon liitettyjä hyväksikäyttöepäilyjä.

Raporttia ei ole vielä julkaistu, eikä julkaisupäivämäärää ole vielä kerrottu.

- Raportti tulee järkyttämään meitä kaikkia, Dublinin arkkipiispa kommentoi tutkimusta.

Uhrien listaa edeltää kaksi kuukautta sitten julkaistu raportti, jossa luetellaan kaikki kirkon hallinnoimien koulujen, orpokotien ja muiden laitosten tapaukset seksuaalisesta häirinnästä noin 70 vuoden ajalta.

(MTV3-AFP)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.