Air Francen turmakoneen pyrstö ja 24 uhria löydetty

Brasilian mukaan etsintäjoukot ovat löytäneet osan Air Francen turmakoneen pyrstöstä. Viranomaiset pitävät löytöä tähän mennessä tärkeimpänä tekijänä, joka voi ratkaista lento-onnettomuuden syyn.

Pyrstöosan löytyminen rajaa merkittävästi vedenalaista etsintäaluetta, mikä puolestaan saattaa helpottaa koneen mustien laatikoiden löytymistä. Mustat laatikot olivat sijoitettuna juuri lentokoneen taka-osaan.

Brasilialaisten viranomaisten mukaan Atlantista on löydetty jo 24 turmakoneen uhria.

Ainakin kahdeksan matkustajan ruumiit nostettiin merestä eilen. Sunnuntaina vainajia löydettiin 14 ja lauantaina kaksi.

Viranomaiset eivät anna enää tietoja uhrien sukupuolesta, koska joissakin tapauksissa asia on mahdotonta varmistaa välittömästi. Sunnuntaihin mennessä oli löydetty neljän miehen ja neljän naisen ruumiit.

Uhrit on kuljetettu tunnistettaviksi Brasiliaan. Turmakoneen matkustajia tunnistetaan hammaskarttojen ja DNA-näytteiden avulla.

Lisäksi matkustajille kuuluneita tavaroita ja turmakoneen osia, kuten istuimia, on löydetty etsinnöissä.

Air Francen lento AF 447 syöksyi mereen matkallaan Rio de Janeirosta Pariisiin. Koneessa oli yhteensä 228 matkustajaa. Syytä lento-onnettomuuden ei vielä tiedetä.

(MTV3-AFP)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.