Air India ottaa "lihavat" lentoemännät takaisin töihin

Intialainen lentoyhtiö haluaa palkata takaisin liian lihaviksi katsomansa lentoemännät. Air Indian edustaja perustelee täyskäännöstä matkustamohenkilöstön pulalla.

Yhtiö antoi yli vuosi sitten 10 lentoemännälle potkut, koska nämä eivät täyttäneet yhtiön määrittämiä tiukkoja painovaatimuksia. Nyt yhdeksälle on tarjottu uudelleen vanhoja töitä.

Yhtiön mukaan "noin kolme" on vaikuttanut halukkaalta tarttumaan tarjoukseen. Yhtiö kuitenkin tähdentää, että painorajat ovat edelleen voimassa.

Erotetut lentoemännät ovat yrittäneet saada lentoyhtiön painopolitiikan kumotuksi eri oikeusistuimissa, mutta eivät ole onnistuneet.

Air Indian matkustajat ovat viime viikkoina valittaneet lentojen myöhästymisistä, jotka johtuvat matkustamohenkilöstön pulasta. Yhtiö rypee muutoinkin vaikeuksissa, ja sen rahojen arvellaan loppuvan lähikuukausina, jos se ei saa valtion tukea.

(MTV3 - STT - AFP)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.