Äiti synnytti neloset sairaalassa – kapteeni-isä seurasi 10 000 kilometrin päästä

Nykypäivänä 10 000 kilometriäkään ei ole este synnytykseen osallistumiselle. Yhdysvaltain armeijan kapteeni Tony Burch seurasi videopuhelusovellus FaceTimen kautta Etelä-Koreasta, kuinka hänen vaimonsa Mary Pat Burch synnytti neloset Illinoisissa, Yhdysvalloissa.

– Tony pystyi katsomaan, kun vauvat kapaloitiin ja punnittiin, lasten äiti kertoi sairaalassa antamassaan lausunnossa. Asiasta kertoi australialainen 9news-uutissivusto.

Burcheilla on jo ennestään lähes kaksi vuotta vanha tytär. Suurta perhettä halunneet vanhemmat luulivat aluksi odottavansa kolmosia, mutta odotuksen aikana vauvojen määrän todettiinkin olevan neljä. Perhekoko kasvoi kerralla seitsemään.

Sairaalassa nelosten synnytykseen valmistauduttiin huolellisesti. Synnytyksen aikana salissa oli peräti 23 sairaanhoitohenkilöä. Edellisen kerran Hinsdalen sairaalassa on synnytetty neloset vuonna 2011. 

Tony Brunch pääsi näkemään neloset kasvotusten neljä päivää syntymän jälkeen. Lopullisesti kapteeni palaa Etelä-Koreasta perheensä luokse kesäkuussa. 

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.