Maahanpyrkijät pääsivät pois ajelehtivalta laivalta

Italiassa noin 360 maahanpyrkijää on päässyt pois Välimerellä ajelehtineelta rahtilaivalta. Alus saapui satamaan Etelä-Italian Coriglianossa.

Italialaismedian mukaan suurin osa heistä on Syyriasta. Joukossa on yli 70 lasta.  

Italian laivasto sai eilen hallintaansa kohti maan rannikkoa Välimerellä ajelehtineen aluksen. Alukselle onnistuttiin laskemaan helikopterista kuusi rannikkovartioston upseeria.

Aluksen miehistö oli laittanut laivan automaattiohjaukselle ja jättänyt sen jälkeen ihmiset oman onnensa ojaan.

Tieto aluksen merihädästä saatiin, kun yksi laivalla olleista pystyi käyttämään sen radiota ja lähetti hätäkutsun.

73-metrinen Ezadeen-alus on yli 50 vuotta vanha. Sen pitäisi meriliikenteeseen erikoistuneen Marinetrafic-sivuston mukaan seilata Kyproksen ja Ranskan eteläisen Seten satamakaupungin välillä. Alus oli kuitenkin pysähtynyt Syyrian satamakaupunki Tartuksessa.  

Yön pimeydessä aluksessa arveltiin olevan jopa yli 450 ihmistä, mutta määrä tarkentui pienemmäksi satamassa.  

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.