Albright painotti demokratiaa Kirgisiassa

Yhdysvaltain ulkoministeri Madeleine Albright tapasi tänään Keski-Aasian kiertomatkallaan Kirgisian presidentin Askar Akajevin, joka lupasi kunnioittaa demokratian periaatteita.

Madeleine Albright

Demokratiakysymysten lisäksi Albright ja Akajev keskustelivat ihmisoikeuksista ja turvallisuusasioista. Albright lupasikin Kirgisialle kolmen miljoonan dollarin arvosta apua rajavalvonnan tehostamiseksi terrorismin ja huumeiden salakuljetuksen kitkemiseksi.

Albright saapui Kirgisiaan Kazakstanista, joka sai samanarvoisen avustuspaketin amerikkalaisilta. Albrightin kiertomatka jatkuu vielä Uzbekistaniin.

Länsimaat ovat olleet huolestuneita presidentti Akajevin kovaotteisista toimista poliittista oppositiota kohtaan, vaikka Kirgisiaa onkin pidetty alueen maista demokraattisimpana. Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö Etyj syytti kuitenkin Kirgisian oikeuslaitosta ja toimeenpanoelimiä siitä, että ne puuttuivat aiemmin tänä vuonna pidettyjen parlamenttivaalien äänestykseen. Mm. johtavilta oppositiopuolueita kiellettiin osallistuminen vaaleihin ja äänestyksessä havaittiin laajaa vilppiä.

-Keskustelimme siitä kuinka tärkeää on, että Kirgisia noudattaa Etyjin antamia suosituksia ja presidentti Akajev itse vakuutti olevansa sitoutunut niihin, Albright kertoi tapaamisen jälkeen.

Akajev kertoi muodostavansa työryhmän, joka tutkii Kirgisian vaalilain puutteita ja suostuvansa järjestämään Etyjin välityksellä pyöreän pöydän neuvottelut, jossa oppositiopuolueet ja hallitusta kannattavat puolueet voivat keskustella kuinka demokratiaa tulisi parantaa.
(STT-Reuters-AFP)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.