Aluekiista Etelä-Kiinan merestä ratkesi Filippiinien hyväksi – Kiina ei hyväksy päätöstä

YK:n pysyvä välitystuomioistuin on ratkaissut Etelä-Kiinan meren aluekiistan Filippiinien hyväksi. Sen mukaan Kiinalla ei ole historiallisia oikeuksia alueeseen ja sen luonnonvaroihin. 

Kiina pitää suurinta osaa Etelä-Kiinan merestä omanaan. Filippiinit vei Kiinan oikeuteen vuonna 2013.

Kiinan valtiollisen uutistoimisto Xinhuan mukaan Kiina ei hyväksy eikä tunnusta välitystuomioistuimen ratkaisua. Myöskään Kiinan puolustusministeriön mukaan tuomioistumen päätös ei vaikuta Kiinan joukkojen oikeuteen turvata maan suvereeniteettia.

Tuomioistuimen mukaan Kiina on rikkonut Filippiinien suvereeneja oikeuksia ja aiheuttanut vakavaa haittaa alueen koralliriutoille rakentamalla tekosaaria, kertoo BBC. 

Uutiskanava CNN:n mukaan Filippiinien hallitus kertoi kunnioittavansa päätöstä, joka on sen mukaan tärkeä virstanpylväs Etelä-Kiinan meren kiistojen selvittämisessä.   

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.