Amerikkalaisvakooja ilmi Moskovassa

Venäjä ilmoitti tänään pidättäneensä vakoilusta epäillyn amerikkalaisen diplomaatin, mutta sanoi toivovansa, ettei tapaus pahenna jo ennestään kireitä suhteita Yhdysvaltoihin. Naisdiplomaatti oli vain hetken pidätettynä, jonka jälkeen hän sai palata suurlähetystöön.

Moskova


Turvallisuuspalvelu FSB sanoi pidättäneensä Yhdysvaltain suurlähetystön kakkossihteerin itse teossa, kun tämä yritti hankkia valtion salaisia sotilaallisia tietoja eräältä Venäjän kansalaiselta. Uutistoimisto Itar-Tassin mukaan pidätetty on nimeltään Cheri Leberknight.

Yhdysvaltain suurlähetystö vahvisti, että senniminen diplomaatti työskentelee lähetystön poliittisella osastolla, mutta ei suostunut sanomaan muuta. Yhdysvaltain ja Venäjän välillä on viime aikoina ollut yllättävän monta vakoilujupakkaa, kun ottaa huomioon, että kylmä sota päättyi kymmenen vuotta sitten. Maiden suhteet eivät ole Neuvostoliiton luhistumisen jälkeen koskaan olleet näin huonot.

Venäjän ulkoministeri Igor Ivanov sanoi toivovansa, ettei välikohtaus kiristä maiden välisiä suhteita, mutta teki myös selväksi, ettei se myöskään paranna niitä.

-Toivomme ja odotamme, ettei tapaus vaikuta Venäjän ja Yhdysvaltain välisiin suhteisiin, mutta tämänkaltaiset välikohtaukset eivät tietenkään paranna ilmapiiriä, Ivanov sanoi.

Uusin välikohtaus sattui päivän sen jälkeen kun Yhdysvaltain sotilasviranomaiset olivat ilmoittaneet asettaneensa Yhdysvaltain laivastossa palvelevan Daniel Kingin syytteeseen salaisten tietojen luovuttamisesta Venäjälle vuonna 1994.

Amerikkalaisviranomaisten mukaan King myöntää luovuttaneensa salaisia tietoja venäläisille, mutta tapaukseen ei heidän mukaansa liity suuria turvallisuusriskejä. Kingin rikoksesta voi kuitenkin saada kuolemantuomion.
(STT-Reuters)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.