Amnesty: Kiinan työleirijärjestelmän lakkauttaminen näennäistä

Kiinan ilmoitus lakkauttaa työleirinsä saattaa jäädä vain sanahelinäksi, sanoo ihmisoikeusjärjestö Amnesty. 

Järjestön mukaan Kiina käyttää nyt työleirijärjestelmän sijaan muita vainoamisen keinoja, kuten pakkovieroituslaitoksia ja niin sanottuja aivopesukeskuksia. 

Amnestyn tutkimusten mukaan vanhoja työleirejä on muutettu esimerkiksi huumevieroituskeskuksiksi, vaikka niissä ei vieroitusta tehtäisikään. Järjestö on huolestunut myös "mustien vankiloiden" käytön lisääntymisestä. Ne ovat epävirallisia pidätyskeskuksia, joiden olemassaolon viranomaiset kieltävät.. Amnestyn mukaan pidätetyt ovat niissä alttiimpia ihmisoikeusloukkauksille kuin työleireillä.  

Kiina kertoi marraskuussa lakkauttavansa työleirijärjestelmän, joka aloitettiin jo 1950-luvulla.  

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.