Andien kuningatar käy vähiin

Perun ja Bolivian korkeiden alueiden harvinainen kaktus, Andien kuningatar, on entistä uhanalaisempi. Se kärsii ilmastonmuutoksesta ja karjankasvatuksesta.

Vaikuttavan mallinen kaktus Andien kuningatar hallitsee maisemaa 3 800 metrin korkeudessa Andeilla. Se kasvaa kivikkoisilla, mutta aurinkoisilla rinteillä.

Vanhan sanonnan mukaan kasvi kukkii vain kerran sadassa vuodessa, mutta nykytutkimuksen mukaan kasvi kukkii vasta noin 80 vuoden ikäisenä, mikä tietenkin lisää sen uhanalaisuutta. Kukinto on kuitenkin vaikuttavan kokoinen.

Andien kuningatar on yksi maapallon vanhimpia kasvilajeja, uutistoimisto AP kuvaakin sitä eläväksi fossiiliksi. Mutta nyt se kärsii ilmastonmuutoksesta ja paikallisten maanviljelijöiden ajattelemattomuudesta. Maanviljelijät muunmuassa polttavat harvinaisia kaktuksia suojellakseen eläimiänsä kaktuksen piikeiltä.

Myös Puya Raimondi -nimellä tunnettu kaktus on kaukaista sukua ananakselle.

(MTV3 - AP)

ANDIEN KUNINGATAR ON KAUNOTAR

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.