Angolassa vahvistettiin tulitauko

Angolan presidentti Jose Eduardo Dos Santos ja sissiliike Unitan johtaja Paulo Lukama "Gato" tapasivat tänään huippukokouksessa, joka oli ensimmäinen laatuaan sitten vuoden 1994. Lisäksi Angolan armeijan komentajat ja sissiliike Unita allekirjoittivat virallisen tulitaukosopimuksen maan pääkaupungissa Luandassa.

Presidentti vakuutti, että maata 27 vuotta koetellut sisällissota on nyt viimein ohitse.

-Sota on ohi ja rauha on saapunut lopullisesti, sanoi Dos Santos ennen allekirjoitustilaisuutta välittämässään viestissä.

Presidentti lupasi myös, että maassa tullaan järjestämään vapaat vaalit.

Asevoimat ja Unita sopivat tulitauosta jo viime lauantaina. Tuossa tilaisuudessa olivat mukana YK:n edustajan lisäksi Angolan aiemman rauhansopimuksen tarkkailijavaltioiden eli Yhdysvaltain, Venäjän ja Portugalin edustajat.

Unitan johtaja Jonas Savimbi sai surmansa yhteenotossa hallituksen joukkojen kanssa helmikuussa. Hänen kuolemansa antoi tarkkailijoiden mukaan uuden mahdollisuuden pysyvän rauhan saamiseksi Angolaan.

Savimbin johtama Unita taisteli lähes yhtäjaksoisesti Angolan hallitusta vastaan siitä pitäen kun maa itsenäistyi Portugalin alaisuudesta 1975. Angolan sisällissota on ollut yksi Afrikan pisimpiä ja verisimpiä, ja sen arvioidaan vaatineen yli puoli miljoonaa uhria. Lisäksi sadattuhannet ihmiset ovat joutuneet pakenemaan kodeistaan. Yhdysvallat ja Etelä-Afrikka tukivat Unitaa taistelussa Neuvostoliiton tukemaa hallitusta vastaan.

(MTV3-AFP-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.