Annan: Lähi-idän huippukokous jo viikonloppuna

YK:n pääsihteeri Kofi Annan uskoo, että Lähi-idän huippukokous saadaan koolle kahden vuorokauden kuluessa. Annan esitti tämän arvion illalla tavattuaan palestiinalaisten presidentin Jasser Arafatin Gazan alueella.

Annan uskoo huippukokouksen toteutuvan viikonlopun aikana. Annan sanoi, että kokoukseen osallistuisi hänen itsensä lisäksi palestiinalaisten johtaja Jasser Arafat, Israelin pääministeri Ehud Barak sekä Yhdysvaltain presidentti Bill Clinton ja Egyptin presidentti Hosni Mubarak.
Palestiinalaisten johtaja Jasser Arafatin läheinen avustaja puolestaan totesi, etteivät olosuhteet vielä ole kypsät huippukokoukselle.

Ponnisteluja Lähi-idän huippukokouksen järjestämiseksi kannattivat myös EU-maiden johtajat omassa huippukokouksessaan Biarritzissa Ranskassa perjantaina.
(MTV3-AFP-Reuters-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.