Arabiliitto julisti Hizbollahin terrorijärjestöksi

Arabiliiton ulkoministerit julistivat perjantaina pitävänsä libanonilaista Hizbollah-järjestöä terroristiryhmittymänä. Päätöksen takana olivat lähes kaikki järjestön jäsenmaat Libanonia ja Irakia lukuun ottamatta.

Persianlahden kuningaskunnat ilmoittivat jo viime viikolla pitävänsä Hizbollahia terrorijärjestönä, mikä on entisestään lisännyt jännitteitä alueella.

Hizbollahilla on edustajia Libanonin parlamentissa. Järjestön tärkein tukija on Iran.

Iranin vallankumouskaarti perusti Hizbollahin eli Jumalan puolueen 1980-luvulla. Se on ainoa Libanonin sisällissodassa vuosina 1975-1990 mukana ollut osapuoli, joka ei luopunut aseistaan sodan jälkeen.

Myös Yhdysvallat, Kanada ja Australia ovat listanneet Hizbollahin terroristijärjestöksi.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.