Arafat: Palestiinalaishallinnon uudistaminen ulkomaiden käsissä

Yhdysvallat, Egypti ja Jordania ohjaavat palestiinalaisten turvallisuushallinnon uudistamista, kertoi palestiinalaisten presidentti Jasser Arafat illalla qatarilaiselle al-Jazeera-televisiokanavalle. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun Arafat on julkisuudessa kertonut hyväksyvänsä turvallisuushallinnon uudistamisen ulkopuolisin avuin.

-On olemassa sopimus, jonka mukaan amerikkalaiset, egyptiläiset ja jordanialaiset tulevat ohjaamaan turvallisuusviranomaistemme koulutusta, Arafat sanoi.

Arafat ei kertonut, milloin koulutusohjelma alkaa.

Yhdysvaltain presidentti George Bush esitti kesäkuussa palestiinalaisten turvallisuuskoneiston uudistamista yhtenä edellytyksenä Lähi-idän rauhanneuvottelujen jatkamiselle.

(MTV3-STT-Reuters)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.