Arkkipiispa asettui EU-jäsenyyden taa Britanniassa

Britanniassa yksi maan korkeimmista uskonnollisista johtajista on asettunut julkisesti tukemaan maan EU-jäsenyyttä. Canterburyn arkkipiispa, anglikaanisen kirkon johtaja Justin Welby kertoi EU-kannastaan Daily Mail-lehden sunnuntaipainoksessa.

Welby sanoo kannattavansa ennemmin "siltojen kuin muurien rakentamista". Welby sanoi olevansa huolissaan mahdollisen EU-eron talousvaikutuksista. Hänen mukaansa EU-ero ei ratkaise myöskään maahanmuuton nostattamia huolia. Pakolaiskriisi tulee hänen mukaansa ratkaista "taipumatta noudattamaan huonoimpia vaistojamme".

Arkkipiispa kuitenkin lisäsi, että jokaisen on Britanniassa tehtävä oma äänestyspäätöksensä.

-Missään nimessä minulla ei ole mitään taivaallista kuumaa linjaa oikean vastauksen äärelle.

Britanniassa äänestetään EU-jäsenyyden jatkosta 23. kesäkuuta. Pääministeri David Cameronin johtama EU-jäsenyyttä puolustava kampanja ei ole onnistunut saamaan brittien selvää enemmistöä taakseen.

Tällä hetkellä EU-eron kannatus ja vastustus ovat Britanniassa suurin piirtein yhtä yleisiä. Osa tuoreimmista mielipidemittauksista, mukaan lukien The Independent -lehden mielipidekysely, näyttävät EU-eron kannattajien vahvistaneen asemiaan loppukirissä ennen äänestystä.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.