Arvostelijoiden ryöpyttämä Valko-Venäjä sulkee Etyjin toimiston

Valko-Venäjä aikoo lopettaa Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön Etyjin toiminnan alueellaan. Maan ulkoministeriö ilmoitti, että pääkaupungissa Minskissä sijaitseva Etyjin toimisto suljetaan.

- Etyjin Minskin-toiminnan arviointi osoittaa, että Etyj on saanut päätökseen toimeksiantonsa, perusteli Valko-Venäjän ulkoministeriön edustaja.

Edustajan mukaan Valko-Venäjä on jo aiemminkin puhunut Etyjin Minskin-mandaatin lopettamisesta. Hänen mukaansa Valko-Venäjä on kuitenkin valmis jatkamaan ja jopa tiivistämään yhteistyötään Etyjin kanssa.

Presidentti Aleksandr Lukashenkon hallinto on hermostunut viime aikojen arvosteluryöpystä. Etyj on muun kansainvälisen yhteisön tavoin kritisoinut äskettäisiä presidentinvaaleja ja niitä seuranneiden mielenosoitusten tukahduttamista. Suuri joukko protestoijia pidätettiin, ja heidän joukossaan oli useita opposition presidenttiehdokkaita, jotka on nyttemmin haastettu oikeuteen.

(MTV3 - STT - AFP - Reuters)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.