Aseettoman teinin ampuminen: Poliisille ei välttämättä rangaistusta

Fergusonissa 18-vuotiaan miehen ampuneen poliisin, Darren Wilsonin, mahdollinen rangaistus puhuttaa Yhdysvalloissa. Enemmistö ennustaa vakavia rikossyytteitä, mutta poliisin saama koulutus ja paikallinen laki voivat päättää toisin.

St. Louisin oikeuden valamiehistön istunto alkoi keskiviikkona. Sen aikana on todistusmateriaalia läpikäymällä selvittää, saakoDarren Wilson syytteet Michael Brownin kuolemasta vai ei.

Moni Brownin tukijoista pelkää, että Wilson pääsee pälkähästä. Se on mahdollista siksi, että valamiehistö saattaa katsoa Wilsonin toimineen oikein. Missourin osavaltion lain mukaan poliisilla on lupa - ja velvollisuus - pysäyttää uhka ampumalla, myös kuolettavasti. Näin poliisi myös koulutetaan toimimaan.

Valamiehistö saattaa kaiken todistusmateriaalin läpikäytyään katsoa, että Brown oli realistinen uhka sekä ympäristölle että Wilsonin hengelle: Brown oli hetkeä aiemmin lyönyt Wilsonia niin kovasti, että tältä murtui silmäkuoppa. Brown pakeni paikalta, eikä totellut käskyä pysähtyä.

Tuoreet silminnäkijälausunnot ovat kuvailleet, kuinka Brown kuitenkin yllättäen kääntyikin takaisin ja juoksi hyökkäävästi kohti Wilsonia. Poliisi ampui Brownia kohti useita laukauksia ja tämä menehtyi St. Louisin poliisin mukaan vain metrin päähän Wilsonista. Valamiehistö saattaa siis katsoa, että uhka oli todellinen ja Wilsonin tekemä ratkaisu oikeudenmukainen - ei syytteitä.

Ristiriitaisia lausuntoja silminnäkijöiltä

Aiemmin haastatellut silminnäkijät kuitenkin kertoivat Wilsonin ampuneen Brownia tämän antautuessa. Mikäli valamiehistö pitäisi tätä teoriaa luotettavampana ja sille olisi tarpeeksi näyttöä, Wilson saattaisi saada syytteet esimerkiksi murhasta tai taposta. Asia etenisi oikeuteen. Tuomiota varten syyttäjän tulisi kuitenkin näyttää toteen, että Wilson nimenomaan tietoisesti tappoi aseettoman, antautuvan miehen tai suunnitteli tekevänsä niin.

Vaikka lait vaihtelevat osavaltioittain, Yhdysvalloissa on hyvin yleistä, että poliisi ei siviilin surmattuaan saa rangaistusta. Tämä johtuu amerikkalaispoliisien koulutuksesta sekä siitä, että aikomus tappaa on vaikea näyttää toteen. Poliisilla on lisäksi laissa säädetty oikeus ‘pysäyttää uhka’, mikäli kyseinen uhka on esimerkiksi vaaraksi poliisille itselleen, ympäristölle tai muille ihmisille.

Aiemmin tällä viikolla St. Louisissa surmattiin 12 luodilla keittiöveitsi kädessään poliisia kohti juossut mies. Pelkkä haavoittaminen ei tullut kyseeseen: varoitusten jälkeen lähestyvä mies jatkoi uhkailua, jolloin hänet ammuttiin kuoliaaksi. Yhdysvaloissa poliisi on usein koulutettu käyttämään kuolettavaa voimaa - ei haavoittavaa. Lievempiä aseita kuten etälamauttimia ei kaikilla poliisivoimilla ole käytössään edes suurkaupungeissa.

Elinkautinenkin mahdollinen

Keskiviikkona Fergusoniin saapui myös oikeusministeri Eric Holder. Holderin sekä yli 50 FBI-agentin läsnäolo vahvistaa asian tutkintaa myös valtakunnallisella tasolla. Näin ollen mikäli St. Louisin paikallinen oikeus päättäisikin olla syyttämättä Wilsonia, hallitus voi olla eri mieltä.

Asiantuntijoiden mukaan hallitus ei edes harkitse murhasyytteitä. Liittovaltiotasolla Wilsonille saatettaisiin sen sijaan langettaa rikossyytteet kansalaisoikeuksien rikkomisesta, josta voi pahimmillaan saada elinkautisen. Siinä tapauksessa syyttäjän tulisi osoittaa toteen, että Wilsonilla oli esimerkiksi rasistinen motiivi surmata Brown.

Hallituksen erillinen tutkinta on suututtanut St. Louisin viranomaisia. Monen mielestä Holder on paikalla yksinomaan poliittisista syistä: oikeusministeriön uskotaan rankaisevan Wilsonia, olipa teko laillisesti oikeutettu tai ei. Holderin kannattajat sen sijaan vakuuttavat, että oikeusministeriöllä on laissa säädetty velvollisuus tutkia valtakunnallisesti ja yhteiskunnallisesti merkittävät tapaukset.

Oikeusministeriön lähteiden mukaan St. Louisin valamiehistö voi tehdä päätöksen syytteistä tai syyttämättä jättämisestä hyvinkin pian. Hallituksen tutkinta voi sen sijaan kestää jopa vuoden.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.