Mainos

Asianajaja arvostelee Breivikin kirjeenvaihdon tiukkaa valvontaa – "Häneltä on riistetty yksityiselämä"

Norjassa joukkomurhaaja Anders Behring Breivikin asianajaja arvostelee Breivikin kirjeenvaihtoon kohdistuvaa tiukkaa valvontaa, uutisoi NRK. 

Asianajaja sanoi tänään jatkuvassa oikeudenkäynnissä, että Breivikiltä on riistetty mahdollisuus yksityiselämään, koska monet hänen kirjoittamistaan tai hänelle tulleista kirjeistä pysähtyvät valvontaan. Läheisillä ei ole asianajajan mukaan mahdollisuutta olla hänen yhteydessä. 

Breivikin vankilaoloja koskeva oikeudenkäynti alkoi tiistaina. Asianajajan ohella myös Breivik itse on päässyt ääneen. 

Hän katsoo eristyksen vahingoittaneen itseään ja aiheuttaneen sen, että hänestä on tullut entistä radikaalimpi.  

– En ole vahingoittunut vain vähän vaan olen erittäin vahingoittunut, Breivik sanoi tänään oikeudelle NRK:n mukaan. 

Uuteen oikeudenkäyntiin päädyttiin, kun alempi oikeusaste päätti viime keväänä, että muun muassa Breivikin tiukka eristäminen rikkoo hänen ihmisoikeuksiaan.

Norjan valtio valitti päätöksestä. Valtion mielestä Breivikin eristäminen oli tarpeen, koska hän pyrki levittämään ideologiaansa vankilasta käsin muun muassa deitti-ilmoitusten avulla. 

Breivik murhasi 77 ihmistä kesällä 2011.  

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.