Asiantuntija tyrmää lentoturman villit spekulaatiot

Ilmailuasiantuntija Jyri Raivio arvioi, että kaikki Air Asian -yhtiön epäonnisella lennolla olleet ovat menehtyneet. Hän ei usko myöskään asiantuntija-arvioihin siitä, että kone olisi onnistunut tekemään pakkolaskun. Etsintöjä hän moittii hitaiksi.

Spekulaatiot vaajaa viikko sitten kadonneen Air Asian -matkustajakoneen kohtalosta kiihtyvät. Osa ilmailualan asiantuntijoista arvioi, että kone olisi onnistunut tekemään hätälaskun mereen.

Arviota tukee heidän mielestään muun muassa se, että merestä on löydetty vahingoittumattomia ruumiita. Aloitettuun evakuointiin viittaisi se, että ensiksi löytyneiden koneen osien joukossa olivat hätäuloskäynnin ovi ja liukumäki.

"Hallittu hätälasku epätodennäköinen"

Ilmailutoimittaja Jyri Raivion mukaan mikään ei kuitenkaan viittaa siihen, että kone olisi onnistunut tekemään pakkolaskun.

– Lennonjohdon tietojen mukaan kyseessä ei ole ollut valmisteltu ja hallittu pakkolasku mereen. Sen sijaan kone on pudonnut täysin ohjaamattomana.

– Jos pakkolaskua olisi yritetty, lentäjä olisi kertonut siitä saman tien lennonjohdolle. Tämmöistä yhteydenottoa ei kuitenkaan tullut vaan yhteydet katkesivat täydellisesti jo, kun kone oli vielä hyvin korkealla, Raivio selvittää.

Merestä löytyneet ruumiit ja koneen osat selittää Raivion mukaan se, että kone on hajonnut ilmassa ja ruumiita ja koneen osia on levinnyt hyvin laajalle alueelle.

Toiveet eloon jääneiden löytymisestä Raivio tyrmää täysin.

– Se on minusta täysin mahdoton ajatus.

Onnettomuudet lisäävät lentoturvallisuutta

Kaikki onnettomuudet voivat periaatteessa lisätä lentoturvallisuutta vastaisuudessa.

Ilmailutoimittaja Jyri Raivio arvioi, että laskuvarjojen ja ponttonien tapaisia turvalaitteita koneisiin on kuitenkin turha odottaa.

– Pienissä, 2–4-paikkaisissa koneissa, on jo nykyään paljon laskuvarjoja, joiden varassa koko kone laskeutuu sievästi. Matkustajakoneisiin sellaisia ei voida panna. Nehän painavatkin niin paljon, että koneet olisivat hyvin epätaloudellisia.

– Veteen menemiset ovat lisäksi niin harvinaisia, että niiden varalta ei ryhdytä koneiden varustamiseen myöskään ponttoneilla tai kellukkella.

Raivio uskoo, että turvallisuusasiantuntijat panostavat vastaisuudessa aiempaakin pontevammin seurantavälineiden kehittämiseen.

– Niiden avulla koneet löytyisivät nopeammin kuin nyt.

Pakkolasku onnistuu tyynessä säässä päivänvalossa

Hallittu pakkolasku mereen on Raivion mukaan erittäin vaikea toteuttaa. Lukuisat esimerkit osoittavat, että se on kuitenkin mahdollista.

– Ihan nyt kadonneen koneen kaltainen kone teki hienon pakkolaskun Hudson-jokeen New Yorkissa muutama vuosi sitten, eikä siinä käynyt kenellekään mitään.

Pimeässä pakkolasku on kuitenkin paljon vaikeampaa kuin päivänvalossa. Myös sää vaikuttaa asiaan olennaisesti.

– Air Asian -yhtiön koneen etsintöjen yhteydessä on puhuttu 3­–4-metrisistä aalloista. Sellaisten väliin lentokoneen tuominen on ihan toivoton yritys. En tiedä, millaiset aallot olivat sunnuntaina onnettomuuden tapahtuessa, mutta ukkosia oli silloinkin ja siinäkin mielessä olot olivat tosi haastavat.

Matkustaja ei voi harjoitella pakkolaskua

Jos ohjaaja pystyy laskemaan koneen mereen, matkustajilla on Raivion mukaan periaatteessa riittävästi aikaa päästä pois koneesta.

– Jos runko säilyy ehjänä, kone kyllä kelluu jonkin aikaa; polttoainetankeissa ja koneen sisällähän on paljon ilmaa. Hudson-joen pakkolaskun jälkeen matkustajat ehtivät kiivetä koneen siivellekin, josta heidät kerättiin veneisiin.

Matkustaja voi valmistautua pakkolaskuun lähinnä seuraamalla koneessa annettuja ohjeita, pukemalla pelastusliivit päälleen ja menemällä pakkolaskuasentoon – jos laskeutuminen tapahtuu hallitusti.

– Miehistö toki harjoittelee poistumista, mutta matkustaja ei sellaista voi tehdä.

Air Asian -koneet etsinnät edenneet hitaasti

Air Asia -yhtiön koneen hylyn etsintöjä Raivio moittii hitaiksi. Hitautta ei voi hänen mukaansa selittää edes huonolla säällä. Koneen arvellaan olevan melko matalassa vedessä Jaavanmeressä. 

– Tämähän ei ole mennyt kovin sujuvasti. Onnettomuus sattui jo viime sunnuntaina ja hirveän vilkkaasti liikennöidyssä ilmatilassa. Tarkka paikka tiedettiin tutkahavaintojen perusteella, mutta konetta ei ole löytynyt kunnolla vieläkään.


Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.