Aurinkokunnassamme saattaa lymyillä planeetta, joka on kuulunut toiselle tähdelle

Ruotsissa Lundin yliopiston tutkijat ovat tulleet tietokonesimulaatioiden perusteella johtopäätökseen, jonka mukaan tähtitieteilijöiden kuumeisesti etsimä "Planeetta 9" ei olisi alunperin kuulunut aurinkokuntaamme.

Planeetta 9:stä ei ole vielä saatu todisteita, mutta sen olemassaoloa pidetään varsin mahdollisena.

Ruotsalaistutkijoiden mukaan kyseinen planeetta ei olisi kuitenkin alunperin kuulunut aurinkokuntaamme, vaan se olisi itse asiassa mitä luultavimmin eksoplaneetta, jonka Aurinko on miljardeja vuosia sitten kaapanut toiselta tähdeltä. Asiasta kertoo tiedesivusto EurekAlert.

Eksoplaneettoina pidetään sellaisia planeettoja, jotka sijaitsevat aurinkokuntamme ulkopuolella, mutta uusi teoria laittaisi määritelmät uusiksi. Kyseessä kun olisi toiselle tähdelle kuulunut planeetta, joka on jäänyt lymyilemään omaan urinkokuntaamme.

-On melkein ironista, että tähtitieteilijät löytävät eksoplaneettoja satojen valovuosien etäisyydeltä toisista aurinkokunnista, mutta samaan aikaan omalla takapihallamme piileskelee luultavasti sellainen, toteaa tähtitieteilijä Alexander Mustill Lundin yliopistosta.

Teorian mukaan Planeetta 9 joutui Auringon kaappaamaksi, kun se ajautui alkuperäisen emotähtensä kanssa lähelle aurinkokuntaamme.

-Tämä olisi ainoa eksoplaneetta, jonka luokse voisimme päästä luotaimella, toteaa Mustill.

Asiasta uutisoi Suomessa ensimmäisenä Tähdet ja Avaruus.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.