Australiassa ei ole Odinin sotureita, mutta surffarijengi kylvää pelkoa

Suomessa viime aikoina puhuttanut katupartioilmiö on tuttu monista muista maista. Meillä siviilien katupartiointi on kuitenkin hyvin erimuotoista ajatellen esimerkiksi Australiaa tai Yhdysvaltoja, mistä katupartiointi lienee tutuinta maailmalla.

Suomen katupartioita on kuvattu maahanmuuttovastaisiksi ja niihin on liitetty äärioikeistolaisia piirteitä.

Euroopassa jo vuosia vahvistunut äärioikeistolaisuus ei toistaiseksi elä yhtä vahvana Australiassa.

Australian katupartiointi muistuttaa Yhdysvaltain katupartiotoimintaa, missä vapaaehtoiset kiertelevät naapurustossa ja pitävät silmät auki rikosten varalta.

Katupartiointia tehdään Australiassa yhteistyössä poliisin kanssa. Toiminnasta vastaa suuri järjestö Neighbourhood Watch Australasia, joka nimensä mukaisesti vastaa siviilien katupartioinnista koko Australaasian alueella. Australaasiaan kuuluvat  Australia, Oseania, Uusi-Guinea ja Indonesian itäiset saaret.

Myös anonyymi hätänumero

Australian poliisi suhtautuu siis toimintaan suopeasti - toisin kuin Suomessa. Siihen ei myöskään nähdä liittyvän äärioikeistolaisuutta.

Vaikka Australiassakin on ollut vuosikausia olemassa äärioikeistolaisia ryhmiä, niiden vaikutusta on pidetty marginaalisena, eikä niillä nähdä olevan yhteyksiä katupartiointijärjestelmään.

Varsinaisen katupartioinnin lisäksi siviileillä on mahdollisuus auttaa virkavaltaa soittamalla Crime Stopper -numeroon samaan tapaan kuin Yhdysvalloissa. Crime Stopper on hätänumero, johon rikosepäilyistä saa soittaa anonyymisti.

Meillä Suomessa hallitus kertoi viime viikolla selvittävänsä voiko se kieltää rasistiset tai ulkomaalaisvastaiset katupartiot.

Ammattisurffarista tuli jengiläinen

Mielenkiintoisena yksityiskohtana Australian kaduilta voi kertoa surffarijengistä, joka on tunnettu Sydneyssä 1990-luvulta saakka.

Bra Boys -ryhmittymä on pahamainen jengi, jolla on yhteyksiä alamaailmaan ja rikollisjengeihin. Ryhmä pitää majaansa Sydneyn itäosassa Maroubran kaupunginosassa ja se liitetään usein paikalliseen surffiyhdistykseen.

Ryhmän tunnetuin jäsen on Koby Abberton, joka on entinen ammattisurffari.
Ryhmästä on tehty dokumenttielokuvakin vuonna 2007. Filmin nimi on Bra Boys: Blood is Thicker than Water (suomeksi veri on vettä sakeampaa).

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.