Auttava puhelin pedofiilipappien uhreille Saksassa

Saksan roomalaiskatolinen kirkko on avannut auttavan puhelimen seksuaalisen hyväksikäytön uhreille. Niin sanottua kuumaa linjaa operoidaan läntisestä Trierin kaupungista, jonka piispa on luvannut viedä eteenpäin kaikki uhrien ilmoittamat seksuaaliset hyväksikäyttötapaukset, kirjoittaa BBC.

Sadat saksalaiset roomalaiskatolisen kirkon jäsenet ovat kertoneet joutuneensa pappien hyväksikäytön uhreiksi vuosien 1950 ja 1980 välisenä aikana.

Paavi Benedictus XVI on joutunut kotimaassaan Saksassa jyrkän arvostelun kohteeksi, sillä hän toimi piispana Münchenissä vuodesta 1977 - 1982. Moni katsoo, että hän ei puuttunut tuolloin lainkaan epäiltyihin hyväksikäyttötapauksiin.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.