"Avaruuden ensimmäinen pelle" lähti Sojuzilla avaruuteen

Suomalaisillekin tutun Cirque du Soleil -sirkuksen perustaja on päässyt tänään avaruuteen. Guy Laliberte nousi Kazakstanissa venäläiseen Sojuz-alukseen, joka lähti kohti Kansainvälistä avaruusasemaa.

Lalibertea, 50, ennen avaruudessa on käynyt kuusi miljonääriä. Kanadalainen tulennielijä maksoi matkastaan kymmeniä miljoonia euroja.

-Hän sanoi vain "superia", hän on riemuissaan, kuvaili mukana oleva kosmonautti laukaisun jälkeen.

Aluksen on määrä telakoitua avaruusasemalle ylihuomenna.

Laliberte oli ennen nuorallakävelijä ja tulennielijä. Häntä onkin nimitetty "avaruuden ensimmäiseksi pelleksi".

Sojuzeissa on aiempaa vähemmän paikkoja turisteille, koska avaruusasemalla työskentelee entistä enemmän astronautteja. Ruuhkaa lisää lähivuosina myös se, että Yhdysvallat luopuu vähitellen vanhentuvasta sukkulalaivastostaan.

(MTV3 - STT - AFP - Reuters)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.