Avustuskuljetukset käyntiin Goman tulivuorialueella

Avustusjärjestöt uskovat, että hätäapukuljetukset Goman maanjäristysalueelle Kongoon saadaan kunnolla käyntiin tänään. Esimerkiksi Suomen Punainen Risti on lähetti kriisialueelle eilen 300 telttaa.

Alueella on ollut huutava pula elintarvikkeista ja puhtaasta vedestä Nyiragongo-tulivuoren purkauduttua viime torstaina, sillä avustuskuljetuksia on ollut vaikea viedä perille laavavirtojen tuhottua tiet. Lisäksi tulivuoren on pelätty purkautuvan uudelleen.

Paikalla oleva ranskalainen tulivuoriasiantuntija Jacques Durieux arvioi kuitenkin eilen illalla, että purkaus on tältä erää ohi.

Tulivuorenpurkaus oli tuhoisin koko Afrikassa 25 vuoteen.

(MTV3-STT-Reuters)

(Huomenta Suomi 22.01.2002)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.